Kadonneet retkikunnat sekä 8. ja 9. retkikunta

 Retkikuntien juoksevan numeroinnin mukaan tähän väliin kuuluisivat 6. ja 7. retkikunta, jotka pelattiin muistaakseni Tracon Hitpointissa 2016. Valitettavasti tietotekniikka tekee pelinjohtajasta välillä pilkkaa: eräänä päivänä huomasin, etten ollut vielä varmuuskopioinut 6. ja 7. retkikunnan muistiinpanoja pilveen ja tekstit olivat isäni vanhalla tietokoneella. Suuntasin isän luokse korjatakseni tämän puutteen... juuri silloin vuosimallin 2008 Windows-läppärin kovalevy päätti sanoa itsensä irti. Kovasta yrittämisestä huolimatta en saanut sitä herätettyä henkiin ja ammattiapu olisi maksanut maltaita, mansikoita ja mannaryynejä, joten nielin tappioni. Niinpä pelinjohtajankin muistiinpanoissa on tässä kohtaa valitettava kahden retkikunnan aukko.

Niinpä siirrymme eteenpäin. 8. retkikunta ei pelannutkaan conissa, vaan Kuopiossa, Budo akatemian tatamilla kobudo-harjoitusten jälkeisenä iltana. Pelinjohtaja tuskin ehti selittää pelin sääntöjä loppuun, kun pelaajat jo kehittivät kunnianhimoisen suunnitelman suunnata saaristolta mantereelle ja surmata keisarin! No, pariin tuntiin ei ihan moisen suunnitelman toteutus mahtunut, mutta pisteet yrityksestä. Tästä pelistä elämään jäi toistuva hahmo, tai tarkemmin laiva, Itkevä Seireeni, joka toimi vielä monen muunkin retkikunnan kulkupelinä.

9. ja 10. retkikunta pelattiin Ropeconissa 2017. Näissä esiintyvät ensimmäistä kertaa vahvasti punahehkuiset värit sekä epäluonnolliset revontulet pahojen enteiden merkkinä. Niissä myös pelin sisäisen ajan kuluminen alkaa antaa oman leimansa pelin tapahtumille - muistiinpanoissa sitä ei suoraan sanota, mutta 10. retkikunnan seikkailuihin mennessä pelin sisäinen kalenteri on edennyt kesästä 157 syksyyn 157. Pirunkehtosaaren tapahtumat osuvat kaikki viikon sisään pelikalenterin pyhäinpäivästä!

---

8. retkikunta

Koostui kolmesta seikkailijasta. Keskenään he kehittivät kunnianhimoisen suunnitelman salamurhata Keisari. Päästäkseen mantereelle, he värväytyivät miehistöksi laivaan nimeltä Itkevä Seireeni. Matkalla laiva kuitenkin joutui myrskyyn. Seikkailijat omin luvin laskivat laivan pelastusveneen vesille ja pakenivat kolmisin soutaen kohti mannerta. He rantautuivat asumattomalle rantakaistaleelle ja kiskoivat veneensä metsään. He eivät kuitenkaan olleet varautuneet monipäiväiseen retkeen ja pian heidän ruokavaransa alkoivat ehtyä. Seikkailijoiden välille syntyi riita, joka johti yhden seikkailijan kuolemaan. Kaksi jäljelle jäänyttä söivät hänet henkensä pitimiksi. He rakensivat pelastusveneestä kärryt varusteilleen suunnistaessaan syvemmälle sisämaahan. Lopulta he osuivat vanhan miehen maatilalle ja jäivät sinne vieraiksi.

9. retkikunta

Setvittyään villejä huhuja Alkusaaren lähiaikojen tapahtumista, viiden seikkailijan ryhmä suuntasivat Metsurilaan postinkantamisen varjolla. Siellä he kuulustelivat paikallisia ja selvittivät, että paikallisen lääkärin apulaiset olivat seikkailleet saaren luoteisosan temppelissä. He kiristivät toisen näistä apulaisista oppaakseen temppelille, aikeinaan hakea sieltä ne aarteet, joita edellinen ryhmä ei ollut saanut mukaansa. Temppelillä heidän oppaansa havaitsi, että joku muukin oli käynyt temppelillä tonkimassa. Seikkailijat päätyivät punahehkuisia meduusoja kuhisevan altaan vierelle, jossa lievät erimielisyydet etenemisreitistä saivat heidät hajaantumaan. Yksi seikkailijoista löysi suljetun, mustan sarkofagin särjetyn rautaristikon takaa. Muu ryhmä kerääntyi hänen löytönsä ympärille pohtimaan, pitäisikö se avata, mutta lopulta seikkailija avasi sen omavaltaisesti, vapauttaen näin vetehisten epäkuolleen ruhtinaan (jälleen). Kun ruhtinas alkoi osoittaa elonmerkkejä, seikkailijat yrittivät sulkea kirstun uudelleen, mutta ruhtinas tarttui kannen reunasta ja kiskaisi sen lattialle, jolloin kansi halkesi keskeltä kahtia. Ryhmällä oli onneksi mukanaan hopeinen pyhä symboli, joka piti ruhtinasta hetken aisoissa. Seikkailijat kuitenkin yliarvioivat sen vaikutuksen ja osa lähti etsimään aarrekammiota, jolloin ruhtinas hyökkäsi symbolia pidelleen haltian kimppuun. Muut palasivat kuitenkin häätiin ja yhteisvoimin he kukistivat ruhtinaan... hetkeksi. He näkivät kuinka ruhtinaan ruumis hajosi usvaksi ja alkoi muotoutua uudelleen. Varuillaan seikkailijat perääntyivät temppelin yläosaan, sulkien samalla reitin sisäosiin. He päättivät yöpyä temppelillä, linnoittaen sen sisäänkäynnin - tämä osoittautui viisaaksi, koska yöllä susilauma saapui käyskentelemään temppelin edustalle. Sudet kuitenkin painuivat muille maille ennen aamua. Aamulla seikkailijat päättivät uudelleen koettaa onneaan temppelin sisäosissa. Heidän pahaksi onnekseen ruhtinas kuitenkin odotti heitä heti reitin sulkeneen kivipaaden takana, ja kamppaili tiensä sen ulkopuolelle. Seuranneessa paniikin sekaisessa käsirysyssä ruhtinas kävi haltian päälle ja repi hänen kurkkunsa auki. Muut seikkailijat kuitenkin kukistivat hänet ja sulkivat uudelleen reitin temppelin sisäosiin. Kunnioituksen merkkinä he hautasivat haltian temppelikukkulan päälle, yhdessä pyhän symbolin kanssa, ja palasivat kaupunkiin aikeena järjestää pyhiinvaelluskulkue temppelille.

Vanha temppeli on yksi pelin vierailluimmista kohteista ja moni retkikunta on perinteiseen tyyliin kokeilllut kartoittaa sen itse.

Koska samaa karttaa on ollut piirtämässä monta ihmistä useana eri ajankohtana, merkintöjen lukusuunnat ovat välillä kaaoottisia.

10. retkikunta

Vakuuttuneena siitä että Alkusaaren parhaat paikat oli jo tutkittu, ryhmä asiantuntija suuntasi Kauppasataman kaupungintalolle ja kopioi sen kirjastosta puolitusinaa merikarttoja. Näiden karttojen pohjalta ryhmä päätti suunnistaa Pirunkehtosaarelle ja nousivat mantereelta palanneeseen Itkevään Seireeniin. He sopivat kapteenin kanssa matkasta sekä siitä, että hän noutaisi heidät saarelta kaksi viikkoa rantautumisesta. Merimatka saarelle sujui hyvin ja ryhmä rantautui metsäiseen rantaan. Todeten alueen asumattomaksi, he suuntasivat saaren keskellä sijaitsevalle, vaarojen ympäröimälle järvelle. Järven rannalta he löysivät luolia ja onkaloita, jotka he totesivat älyllisten olentojen tekemiksi. Niissä ei kuitenkaan ollut tuoreita asumisen merkkejä. Kaikkein suurimman luolan perältä he löysivät keon suuria, pyöreitä kiviä, jotka eivät voineet olla järveltä itseltään peräisin. Osa kivistä paljastui ontoiksi geodeiksi ja niiden sisältä löytyi arvokkaita kristallikiteitä. Seikkailijat keräsivät näitä kiteitä itselleen ja ottivat mukaansa myös viisi ehjää geodia. He viipyivät järvellä monta yötä, tutkien sen ympäristöä. Yöllä he näkivät järvenselällä hopeista hohdetta. Selvisi, että järven pohjassa oli hopeinen, suorakulmainen esine, mutta seikkailijat eivät keksineet miten sen saisi jääkylmästä vedestä ylös. Noin viikon jälkeen seikkailijat turhautuivat alueen elottomuuteen ja suuntasivat takaisin rantaan. Sinne oli tällä välin leiriytynyt eskuiittien kanoottiretkue. Seikkalijat lähestyivät heitä aikeena tehdä kauppaa, mutta eskuiitit paljastuivat vihamielisiksi. Kahakan välttääkseen seikkalijat sousivat rantaa myöten saaren toiselle puolelle. Tässä vaiheessa heidän ruokavaransa alkoivat loppua ja heidän täytyi turvautua kalastamiseen ja pyydysten asettamiseen. Joidenkin seikkalijoiden huono pyyntionni aiheutti kitkaa heidän ja seurueen paremmin varustautuneen jäsenen välillä. Yön pimeydessä syyttävä osapuoli yritti murhata huono-onnisemman, mutta tämä heräsi ja tilanne muuttui käsirysyksi. Kolmesta muusta seikkailijasta kaksi karkasi paikalta kun taas kolmas ryhtyi murhayrityksen uhrin tueksi. Lopulta murhaaja sai surmansa kun hänen halutun uhrinsa epätoivoinen miekanisku lävisti hänet. Tämä tapahtumien ketju ei ollut hyväksi henkiinjääneiden mielenterveydelle ja he päättivät lääkitä niin henkisiä kuin fyysisiä ruhjeitaan ryyppäämäällä viimeiset romminsa. Aamu valkeni epäluonnollisten revontulien tanssiessa ja eloonjääneiden kärsiessä karmeasta krapulasta. Heidän kauhukseen murhamies ei pysynyt haudassa, johon he olivat tämän kaivaneet- vaan nousi elävänä vainaja kostamaan. Kaamio kuristi alkuperäisen uhrinsa hengiltä, ennen kuin muut saivat hänet pysäytettyä. Jottei sama toistuisi, kolme hengissä selvinnyttä päättivät polttaa hänen ruumiinsa. Toisen kuolleen he taas päättivät viedä järvelle haudattavaksi. Matkalla he kuitenkin törmäsivät jäälautan mukana tulleeseen jääkarhuun - paniikissa seikkailijat hakkasivat kuolleen toverinsa pään irti, jättäen ruumiin karhun syötäväksi. Palattuaan järvelle he sousivat sen keskelle ja upottivat irtihakatun pään sen syövereihin. Tämän jälkeen he palasivat rantaan, jossa Itkevä Seireeni jo odotti heitä. Laivalla kapteeni kummasteli heidän huvennutta määräänsä ja verisiä vaatteitaan. Koska kukaan seikkailijoista ei kehdannut myöntää totuutta, heidät lukittiin paluumatkaksi laivan tyrmään. Kauppasatamassa heidät luovutettiin sheriffin kuulusteltavaksi. Lopulta he murtuivat ja kertoivat mitä oli tapahtunut. Heidän itkunsekainen tarinansa vakuutti sheriffin heidän syyttömyydestään, ja heidät päästettiin vapaiksi, tosin ilman aseitaan. Henkiinjääneet jäivät niukasti voiton puolelle myytyään Pirunkehtosaarelta löytyneet kristallikiteet.