Sacer Mons, osa 1 - kampanjan järjestelyt
Erämään keskellä kohoaa vuori. Sanotaan, että sen huippu hipoo Taivaan portteja ja juuret ulottuvat Helvettiin asti. Vuoren juurella lojuu vanha temppeli tyhjänä ja hyljättynä, odottaen ihmisten paluuta. Ken tulisi ja sytyttäisi uhritulet vanhoihin pyhättöihin? Ken murtaisi Manalan portit ja noutaisi rautaisen valtikan sen syövereistä? Ken nousisi rinnettä ylös jumalten asuinsijoilla? Ken uskaltaisi istua korkeuksien valtaistuimelle hallitsemaan kaikkea auringon alla?
Kenen vuori, sen valtakunta.
 |
| Vesivärityö, Samuli Suominen 2025 |
Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, mitä teen Vetehisten Virren päätyttyä. Osa niistä ideoista kiteytyi Traconin lennosta kasattuun Perkeleen Vuori -lyhytseikkailuun. Taustalla oli kuitenkin pidempään itänyt ajatus uudesta kampanjasta.
Minulla ei tällä kertaa ole Jeminaa apuna eikä siksi hienoa tarinavihkoa jakaa kaikille osallistuneille - ainakaan vielä. Ajattelin tehdä siis jotain hieman erilaista: alusta saakka dokumentoida kampanjan vaiheet tänne blogiin, mukaan lukien sitä varten kehittämäni uudet säännöt.
Pelin näyttämö
Kaiken keskiössä on vuori. Se on ollut pyhä kaikille kansoille niin kauan, kuin kukaan muistaan. Sanotaan, että sen huipulta voi nähdä Taivaan puutarhat ja sen juuret ulottuvat Manalaan asti.
Vuori on ollut vailla ihmisasutusta nyt vuosisadan. Villi luonto on vallannut takaisin sen, minkä ihmiset kerran raivasivat pelloksi. Ainoa poikkeus on vuoren eteläpuolella seisova vanha kivinen kirkko ja sitä ympäröivät maatilojen rauniot.
Ensimmäiset pelaajahahmot saapuvat vuorelle etelästä. Sen jälkeen tilanne etenee sen mukaan, miten kukin ryhmä selviää vuorella tai sen juurella pelikerta pelikerralta. Jos pelaajat selviävät hengissä ja palaavat turvaan uusien aarteiden kanssa, tilanne kehittyy tulevien pelaajien kannalta edulliseen suuntaan. Jos taas he eivät selviydy, tilanne kehittyy huonompaan suuntaan. Jos liian moni retkue heittää henkensä perättäin, taantuu alue takaisin villiksi luonnoksi.
 |
| Ensimmäiset englanniksi hahmotellut muistiinpanot pelin järjestelyistä. Tässä vaiheessa pelijärjestelmäksi vielä oletetaan Lamentations of the Flame Princess. |
 |
| Yllä englanniksi lueteltuna, miten pelin eri vaiheet toimivat. |
 |
| Yllä hyvin raakoja karttahahmotelmia pelialueen kehittymisestä. Roguelike-pelejä pelanneet saattava huomata jotain tuttua käytetyissä merkinnöissä. Myöhemmin näette, miltä pelin oikeat kartat näyttävät. |
 |
| Lopuksi suomenkielinen versio ensimmäisestä kuvaajasta. Tämä on suunnilleen se, minkä pohjalta Sacer Mons lähtee käyntiin. |
Legendoja ja lohikäärmeitä?
Hahmot
Pelaajahahmot luodaan pooliin. Jokaisen pelikerran alussa silloin paikalla olevat pelaajat valitsevat poolista mieleisensä hahmot. Pelikerran lopussa selvinneet hahmot siirtyvät takaisin pooliin, ellei senhetkinen pelaaja nimenomaan halua hahmon lähtevän pois vuorelta. Ylijäävät hahmot muodostavat pelinaikaisen reservin ja pelinjohtaja voi pelata niitä tarvittaessa.
Ensimmäiset yhdeksän vuorelle saapunutta seikkailijaa ovat:
Aquila Aelirna
Ihminen - sotilas - taistelija
Piirre: Synkkä Ihanne: Kunniallisuus Side: Etsijä Heikkous: Ankara
Vo: 17 Ke: 11 Si: 18 Äl: 12 Vi: 13 Ka: 17
Olit käytännössä vasta kakara, kun liityit aseenkantajana vallasherrasi sotajoukkoon. Luulit löytäväsi mainetta ja kunniaa - todellisuus toi karvaan tappion. Aseveljiäsi kaatui tantereella kuin heinää ja selviydyit lapsuudentoveri kanssa vain, koska kompastuit ja sotkeennuit ruumiiden sekaan - viholliset luulivat teidän kuolleen ja jättivät rauhaan. Sota on nyt ohi, mutta häviäjille ei ole kotiinpaluuta - ei, ennen kuin olet todistanut arvosi.
Arrok Rautakoura
Örkki - akolyytti - temppeliritari
Piirre: Optimisti Ihanne: Voima Side: Reliikki Heikkous: Pakkomielteinen
Vo: 18 Ke: 12 Si: 14 Äl: 10 Vi: 17 Ka: 14
Siitä asti, kun sinut lapsena valittiin ritarikokelaaksi, aatos oli kirkkaana mielessäsi: tulevaisuus on örkkien. Te olette jumalten valittua kansaa ja sinä, kansasi ja uskosi esitaistelijana, olet keihään kirkkain kärki. Vielä tulee päivä, kun örkkien rautaiset saappaat marssivat maan äärestä toiseen, ja sinä olet sitä todistamassa.
Ulri "Ulf" Nixulfr
Kivikääpiö - käsityöläinen - taistelija
Piirre: Suoraviivainen Ihanne: Perinne Side: Hengenvelka Heikkous: Joustamaton
Vo: 17 Ke: 18 Si: 9 Äl: 14 Vi: 12 Ka: 8
Sukupolvia sitten klaanisi hallitsi vuoren rinteitä. Hornan pirut ajoivat heidät maanpakoon ja ilman alishaltioilta karanneiden orjien apua sukusi olisi ehkä mennyttä. Olet pitkään haaveillut paluusta esi-isiesi maille - että sinä olisit se, joka valtaa takaisin hylätyt salit ja sytyttää tulet sammuneisiin ahjoihin. Sekään ei haittaa, että vuoren alla kulkee kuulemma rikas kultasuoni...
Elior "Eeli" Aarnivartija
Metsähaltia - metsäläinen - samooja
Piirre: Ennustaja Ihanne: Perinne Side: Maa Heikkous: Kohtalo
Vo: 14 Ke: 16 Si: 9 Äl: 13 Vi: 13 Ka: 14
Pidempään kuin ihmisiän olet vahtinut metsiä, kuten tekivät vanhempasi ennen sinua, ja heidän vanhempansa ennen heitä. Mutta jokin on muuttunut - tuuli puhaltaa uudesta suunnasta. Vuosi vuodelta ihmisasutus hivuttautuu pidemmälle korpimaille. Puita, jotka olet tuntenut taimesta asti, kaadetaan peltojen tieltä, eikä tilalle kasva enää samanlaisia. Haltioille ja keijuille jää aina vain vähemmän sijaa. Voisiko joku kääntää ajan virran ja palauttaa asiat entiselleen? Kai jumalat vielä kuulevat kansoista vanhimpiakin?
Ailbe Rilmen
Vaihdokas (demoni) - oppinut - velho
Piirre: Opettaja Ihanne: Totuus Side: Tulevat sukupolvet Heikkous: Kylmäverinen
Vo: 6 Ke: 16 Si: 14 Äl: 18 Vi: 11 Ka: 11
Äitisi oli pyhättöneito, jonka paholainen makasi väkisin, niin väitetään. Mutta äitisi oli neuvokas ja kastoi sinut taivaan jumalien nimeen, joten sinulla on vapaa tahto ja kyky niin hyvään kun pahaan. Verenperintönä sait lahjan taikuuteen, mutta olet aina pyrkinyt osoittamaan, ettei taikakeinoja määritä niiden alkuperä, vaan se, mitä niillä tehdään. Nyt, täysinoppineena velhona, sinulla on tilaisuus heittää valoa tulevaisuuteen ja raivata tietä niille, jotka tulevat jälkeesi.
Autto Nopsajalka
Puolituinen (Nopsajalka) - aristokraatti - varas
Piirre: Naiivi Ihanne: Elämys Side: Kiipijä Heikkous: Näsäviisas
Vo: 7 Ke: 17 Si: 15 Äl: 12 Vi: 11 Ka: 12
Kasvoit lukien tarinoita kaukaisten jättiläisten (ihmisten) seikkailuista, ja pitkään se riitti. Elit paksua ja lokoisaa elämää kotikolossasi, jonka olit keinotellut itsellesi edesmenneeltä sukulaiseltasi. Sitten eräänä päivänä tajusit: olet jo 50-vuotias etkä tehnyt elämälläsi yhtään mitään. Palvelijoiden valmistama ruoka alkoi maistua puulta ja kotikolon seinät kaatua niskaan. On aika repäistä ja tehdä itse jotain, mistät bardit sepittävät sankarirunoja vuosiksi eteenpäin.
Ailil Uusikuu
Alishaltia - rikollinen - varas
Piirre: Varovainen Ihanne: Vapaus Side: Kosto Heikkous: Uskollinen
Vo: 10 Ke: 16 Si: 11 Äl: 14 Vi: 14 Ka: 10
Elämäsi on ollut vaellusta kurjuudesta toiseen ja ainoa ilosi vahingonilo. Kerran, olit orjana maan alla, mutta sitten hölmöt herrasi jäivät hornan pirujen sorkkiin. Pääsit pakoon, mutta vapaus ei ollut sen lempeämpi kuin orjuus; kurjimmallakin rengillä on isäntä, sanotaan, mutta kurjimmalla vapaalla sielulla ei ketään. Kokeilit onneasi ensin kääpiöiden, sitten ihmisten parissa, mutta luolien kalpealle kummajaiselle ei kumpienkaan parista löytynyt sijaa. Jos olisitkin halunnut noudattaa lakeja, lait eivät kaivanneet sinua. Nyt voit uskoa henkesi vain niiden käsiin, jotka ovat sinut matkatoverikseen hyväksyneet - ja hampaita kirskutellen odottaa sitä päivää, jona vielä näytät niille perkeleillä, jotka sinua sorsivat...
Arvil "Arvo" Arctorios
Mäkikääpiö - kulkuri - barbaari
Piirre: Kyyninen Ihanne: Voima Side: Selviytyminen Heikkous: Ylpeä
Vo: 16 Ke: 13 Si: 14 Äl: 10 Vi: 13 Ka: 13
Kauan ennen syntymääsi osa esi-isistäsi päätti kullanhimossaan asettua aloilleen ja luoda kivikääpiöiden klaanit. Heille kävi niinkuin hölmöille käy: sivistys teki heistä heikkoja ja viholliset murskasivat heidät, kun he eivät osanneet enää lähteä muualle. Sinä tiedät paremmin: ainoa oikea tie on pysyä liikkeessä. Tule, voita, valloita - ja jatka matkaa. Vierivä kivi ei sammaloidu ja murskaa alleen ne, jotka eivät osaa väistää.
Lysanthir "Lysa" Sammalvalo
Vaihdokas (keiju) - alkemisti - druidi
Piirre: Nostalgikko Ihanne: Tieto Side: Luonnonsuojelija Heikkous: Omistautunut
Vo: 13 Ke: 14 Si: 14 Äl: 14 Vi: 17 Ka: 15
Kun olit sylilapsi, äitisi luovutti sinut maan druidipiirin kasvatiksi, tai näin sinulle kerrottiin. Aikuisena sait tietää oppisisäsi löytäneen sinut kehdosta sammalpediltä metsän siimeksestä - keijujen lapsia, niin väitetään. Kasvoit oppien maan ja metsien salatusta menneisyydestä, mutta olet aina kaivannut omaa menneisyyttä, sidosta vanhempiin, joita et ole koskaan tavannut. Oudot unet ja tiedonjano ovat ajaneet sinut pyhälle vuorelle. Ehkä vastaus löytyy sen rinteiltä - ennen kuin ihmiset taas valtaavat sen ja hakkaavat sen alla siintävät metsät pelloiksi.
---
Pelin kulku
Sacer Mons – testipeli
Neljä seikkailijaa – Aquila, Ulf, Lysa ja Autto – lähestyivät vuorta etelästä 1.5.159. Metsänreunasta he näkivät ruohoaukeaa, joka oli kasvanut raunioituneiden maatilojen ja teiden päälle. Edessä näkyi vanhan kirkon torni. Kartoitettuaan maaston näköalapaikaltaan ryhmä lähti kohti vuorta. He päättivät pysähtyä kirkolle koska se oli matkan varrella.
Kirkolla Lysa päätti puhua paikallisille naakoille. Naakat olivat yllättyneitä nähdessään ihmisiä, koska ihmiset olivat hylänneet kirkon jo monta naakkasukupolvea sitten. Lysa kyseli alueen vaaroista ja naakat vastasivat metsän olevan turvallinen ainakin, kunnes vuoren jättiläinen herää talviunestaan.
Kirkon vanhat ulko-ovet olivat lahonneet ja pudonneet sijoiltaan. Autto hiipi varovaisesti eteenpäin, kun taas Lysa kiipesi aulan rappusia hajonneelle parvelle. Ulf ja Aquila seurasivat Autto. Kirkko oli suuri ja hämärä, aurinko paistoi sisään hajonneista ikkunoista ja paanukaton rei’istä. Kirkon keskellä oli suuri patsas, joka esitti taljoihin pukeutunutta druidia sarvikruunu päässään, yhdessä kädessä heiluri ja toisessa sirppi. Lysaa patsas hermostutti ja hän lausui Havaitse magiaa -loitsun tarkistaakseen patsaan. Se hehkui Lysan silmissä, kuten tekivät myös muut patsaat alakerroksen syvennyksissä. Yksi patsas esitti jännitettyä jousta pitelevää nuorukaista, toinen oli hajonnut ja päätön. Lysa tunnisti ensimmäisen Silvanukseksi, metsien vartijaksi, mutta päätön patsas jäi tunnistamatta. Keskimmäisen patsaan Lysa tunnisti Summanukseksi, druidien jumalaksi. Lysa käytti druidinkonsteja osoittaakseen kunnioitusta patsaalle, säikäyttäen seurueen muut jäsenet.
Autto, Ulf ja Aquila jatkoivat peremmälle kirkkoon. He löysivät lisää patsaita – suruhuntuun pukeutunut nainen, joka raastoi omia hiuksiaan, ylväs nainen käsissään valtikka ja runsaudensarvi, komea nainen käsissään vaaka ja miekka, kaunis nainen käsissään peili ja käärme sekä ilkikurinen tyttö roikottamassa omenaa. Omena oli liian suuri houkutus Lysalle, joka kurotti ja poimi kivisen omenan mukaansa.
Autto ja Ulf löysivät sivuhuoneen, jonka arvelivat pappien asuin- tai valmistautumistilaksi. Autto löysi vielä suuren lattialuukun, muttei jaksanut nostaa sitä auki omin voimin – Ulf auttoi. Luukun alta paljastuivat tikkaat, jotka johtivat pieneen kellaritilaan. Ruoka- ja irtotavarat oli viety pois, mutta kellarissa oli vielä muutama viinitynnyri. Seikkailijat avasivat yhden ja totesivat viinin vielä juomakelpoiseksi. Ulf totesi kellarin muuten umpikujaksi ja kiipesi ylös nauttimaan viiniä kirkon alttarilla.
Autto ei kuitenkaan antanut periksi – hän huomasi soihtunsa liekin lepattavan oudosti ja kutsui Lysan ja Aquilan auttamaan salaoven etsinnässä. He löysivätkin kaksi onttoa kohtaa seinästä ja toisen takaa paljastui käytävä, joka johti kirkon kryptaan. Vähäisessä valossa kolme seikkailijaa jatkoivat eteenpäin, kunnes pysähtyivät kolmen lukitun oven eteen. Autto halusi kovasti nähdä, mitä ovien takana piilisi. Kovan yrittämisen jälkeen yksi ovi aukesi ja sen takaa paljastui pieni selli.
Tällävälin Ulf alkoi ihmetellä, mihin hänen matkatoverinsa oikein katosivat. Hänkin suuntasi kryptaan ja pimeänäkönsä turvin havaitsi sivukäytäviä sekä kivisen sarkofagin, josta toiset olivat kävelleet ohi. Havaittuaan toisten soihdun valon edempänä, Ulf kutsui heidät sarkofagille. Yhteistuumin seikkailijat avasivat kannen – sen alta paljastui muumioitunut pappi, jonka kaulassa oli hopeinen ketju ja sylissä suuri musta kirja. Autto ja Lysa kumpikin hamusivat kirjaa itselleen, sillä seurauksella että lyhyempi, kurottamaan joutunut Autto tipahti sarkofagiin sisälle. Säikähtänyt puolituinen sai kuitenkin kiivettyä ylös. Lysan paneutuessa kirjaan Ulf näpisti itselleen papin kaulakäädyn.
Kirjasta selvisi papin haudatun yli sata vuotta sitten, ennen kirkon hylkäämistä. Kirjassa kerrottiin sen perustetun vanhemman temppelin päälle, josta kaikki yläkerroksen patsaatkin olivat peräisin. Kirjassa sanottiin kirkon olevan temppeli kaikille ihmisten yhdeksälle suurimmalle jumalalle. Tämä aiheutti hämmennystä seikkailijoissa, koska he olivat löytäneet vain kahdeksan patsasta. Kuka puuttui? Ulf tutkiessaan papin kaulakäätyä, totesi sen esittävän vasaraa tai kirvestä. Hän muisteli tunnuksen kuuluvan käsityöläisten jumala Fabritiukselle, jonka tunnuksia yhdelläkään patsaalla ei ollut. Papin hän sen sijaan päätteli olleen Fabritiuksen palvelija.
Seikkailijat jatkoivat kryptan tutkimista. He löysivät pinoihin aseteltuja ihmisten luita, jotka kirjan mukaan oli löydetty kirkkoa laajennettaessa – keille ne olivat kuuluneet, sitä ei tiennyt enää kukaan. He löysivät sivuhuoneesta arkiston, joka oli täynnä vanhoja kirkonkirjoja. Niistä seikkailijat löysivät selonteon seudun aiemmista asukkaista sekä tarkemman kuvauksen kirkon osittaisista laajennustöistä.
Auttoa kiinnosti enemmän vanha kirjoituspöytä. Hän löysi sen kanteen naulattuna viestin, jossa kerrottiin kirkon ja ympäröivän maaseudun autioituneen, kun väki pakeni vuorilla asuvan jättiläisen pelossa. Autto löysi myös maininnan keisarin kirkkoon toimittamasta artefaktista, joka oli jätetty kirkkoon piiloon ”turvaan hornan piruiltakin”. Autto pohti ja kiinnitti huomiota siihen, että vaikka kirkon maanpäällisistä osista oli tarkat pohjapiirrokset kirjoissa, maanalaisista osista ei ollut moisia lainkaan. Hän päätteli artefaktin olevan piilossa jossain syvemmällä kirkon alla.
Artefakti kuulosti houkuttelevalta, joten seikkailijat jatkoivat syvemmälle kirkkoon. He ohittivat lisää sellejä, kunnes saapuivat suurille kierreportaille. Kierreportaat laskeutuivat suuren, tukipilarien kannattelemaan saliin. Ryhmä hajaantui tutkiakseen huoneen reunat. Kukin löysi tahollaan reitin eteenpäin. Ulf totesi pimeänäön turvin omansa umpikujaksi ja palasi Auton ja Aquilan luo. Lysa löysi kalteriovien taakse suljettuja kääröhyllyjä. Ovet olivat kuitenkin lukossa eikä Lysa yltänyt kääröihin kaltereiden läpi. Pettyneenä hän jatkoi matkaa hieman edemmäs ja löysi pienen pyhätön. Pieni uhrilahja vaikutti asiaankuuluvalta, joten hän jätti ylhäältä poimimansa omenan ja asetti sen pyhättöön.
Tällä välin muut jatkoivat toiseen käytävään ja löysivät sieltä pienen, toimimattoman suihkulähteen, jota koristi siivekästä, runsaudensarvea pitelevää naista. He arvelivat naisen esittävän jotain vähäpätöisempää jumalaa tai palvelushenkeä. Lysan saapuessa paikalle he käyttivät kunnostusloitsua lähteen tilan kohentamiseen. Taikakonstilla oli yllättävän suuri vaikutus ja lähde alkoi virrata jälleen. Lysan varmistettua veden juomakelpoiseksi Autto ja Ulf nauttivat sitä iloisesti ja täyttivät vesileilinsä.
Lähteeltä oli useampi reitti eteenpäin. Todettuaan yhden reitin päättyvän sortumaan ja toisen teljettyyn oveen, seikkailijat seurasivat kolmatta. Matkan varrella he kulkivat kaltereiden ohi, joiden läpi näkyi kahdeksan sarkofagia. Todettuaan reitin tekevän ympyrän ja päätyvän pyhätölle, jonka Lysa oli löytänyt, Lysa houkutteli Auton auttamaan lukittujen ovien avaamisessa. Ulf ja Aquila puolestaan päättivät murtautua kaltereiden läpi sarkofageja tutkimaan.
Ryhmä hajaantui käytävän mitan päähän toisistaan. Auton saatua yksi ovi avattua, Lysa uppoutui kirjakääröjen tutkimiseen. Toisaalla Ulf ja Aquila saivat kolmen sarkofagin kannet kammettua aukia – jokaisessa sarkofagissa oli muumioitunut ruumis haudattuna aseiden ja haarniskojen kanssa. Ulf himoitsi itselleen muumion ketjupaitaa ja alkoi kiskoa sitä ruumiin yltä. Silloin sarkofageissa olleet ruumit alkoivat liikkua omillaan. Aquila, joka ei nähnyt pimeässä, pyysi Ulfia sytyttämään soihdun. Ulf teki niin ja iski soihdulla ruumista, jolta oli juuri yrittänyt ryöstää paidan. Liikkuva ruumis ei ollut siitä moksiskaan ja soihtu tippui lattialle, valaisten ikävän tilanteen.
Autto kuuli metakan käytävän päähän ja huolestui. Hän jätti Lysan lukemaan kääröjä ja alkoi hiipiä käytävää pitkin. Nähdessään liikkuvat ruumiit Ulfin soihdun loisteessa, Autto viritti jousen ja yritti ampua kalterien läpi, mutta nuoli osui kaltereihin. Ulf ja Aquila kävivät käsikähmään elävien kuolleiden kanssa.
Tässä vaiheessa Lysakin tajusi jonkin olevan pielessä ja lähti tovereitaan kohti. Kaltereiden takaa hän ja Autto eivät voineet tehdä paljon, mutta onneksi Ulf ja Aquila saivat vastustajansa nitistettyä ilman kuolettavia vammoja. Kun ruumiit eivät enää liikkuneet, Ulf viimein sai himoitsemansa ketjupaidan osat kerättyä ja haaveili korjaavansa niistä kokonaisen haarniskan myöhemmin leiriytyessä.
Hengähdettyään tovin, seikkailijat palasivat lähteelle ja teljetylle ovelle. Tarkemmin katsoessaan he totesivat oven teljetyksi heidän puoleltaan – outoa. Nostettuaan salvan paikoiltaan, he saapuivat toiseen suureen saliin, jonka keskellä oli toinen, pienempi huone. Senkin ovi oli teljettyä ulkoapäin. Uteliaisuus vei voiton, seikkailijat nostivat salvan paikoiltaan ja Lysan johdolla kävelivät huoneeseen. Vain Autto epäröi ja pysytteli suuaukolla. Sisemmän huoneen katosta roikkui ketjuja ja koukkuja ja joku arveli sen olevan tyhjä kylmäkellari. Silloin huoneen ovi sulkeutui itsestään ja huoneessa olijoiden soihdut sammuivat. Autto onnistui pelastautumaan huoneen ulkopuolelle.
Pimeässä Ulf tajusi, että huoneessa oli kolmen seikkailijan lisäksi neljäskin henkilö – suuri, sarvipäinen hahmo, joka ei taatusti ollut siellä hetki sitten. Kauhuissaan Lysa perääntyi niin kauas kuin pystyi, koukkujen ja ketjujen kolistessa häntä vasten. Hermostuneina seikkailijat yrittivät puhua olennolle. Kun ensimmäinen yritys sai vastaukseksi vain epäselvää murinaa, he kokeilivat toisella kielellä. Tällöin möreä ääni vastasi ymmärrettäväsi, kertoen olevansa ”Teurastaja”. Peläten pahinta kolmikko sytytti soihdun ja heidän edessään valkeni kauhistuttava näky: lihava mies, jolla oli härän pää muttei lainkaan ihoa, päällään ihmisen nahasta pingotettu esiliina ja vyöllään ikävän näköinen luinen kirves. Haluttomina taistelemaan moista hirvitystä vastaan, Lysa aneli ja neuvotteli, vannoen että oven ulkopuolelle jäänyt Autto varmasti vapauttaisi heidät kaikki ja ”Teurastajakin” pääsisi siten vapauteen.
Oven ulkopuolella Autto kuuli keskustelun. Hän kovasti yritti nostaa salpaa paikoiltaan, mutta oli liian lyhyt ja heikko tekemään sen yksi. Lopulta hän keksi käyttää köyttä ja huoneen tukipilareita apuna vetääkseen salvan paikoiltaan. Mutta vaikka hän sai oven auki, Teurastajalla ei ollut aikomustakaan päästää ketään elävänä hyppysistään.
Seikkailijat voittivat aloitteen ja Ulf ja Aquila haavoittivat otusta rankasti jo alkuun. Sisuuntunut Lysakin loihti myrskysuihkun olennon naamalle, mutta sitten seikkailijoiden onni kääntyi. Otus tyrmäsi Lysan kostoksi yhdelle iskulla ja haavoitti Aquilaa vakavasti. Autto oli livahtanut varjoihin ja yritti hiipiä huoneen ympäri ottaakseen Lysalta pullon happoa aseeksi. Hetken näytti, että otus surmaisi kaikki siihen paikkaan, mutta Ulf haavoitti sitä vielä uudelleen, jolloin se päätti viisveisata haavoittuneista seikkailijoista ja rynnätä vapauteen. Seikkailijat osuivat sitä vielä jalkaan ja mylvivä olento katosi nilkuttaen pimeyteen.
Kolme pystyssä olevaa seikkailijaa kerääntyivät Lysan ympärille. He totesivat, että jonkun olisi jäätävä vahtimaan tajutonta. Aquila ilmoittautui vapaaehtoiseksi, koska oli itsekin hädintuskin taistelukunnossa. Autto ja Ulf päättivät lähteä pimeydessä hiipimään otuksen perään, kostaakseen toverinsa. He sulkivat huoneeseen johtaneen oven perässään, ajatellen, että se ainakin hetken hidastaisi mörköä, jos se yrittäisi takaisin.
Ulf yhytti olennon nojaamassa kierreportaisiin ja huohottamassa raskaasti. Autto olkapäillään he valmistautuivat yllätyshyökkäykseen, mutta silloin heille selvisi, että olentokin näkee pimeässä. Karjuen se voitti oman tuskansa ja ryntäsi Ulfia päin. Autto onnistui iskemään sitä päähän Lysalta viemällään happopullolla, mutta iskun voimasta kummatkin seikkailijat tömähtivät käytävän lattialle ja Ulf menetti tajuntansa.
Lattialla pimeässä haparoiden Autto mietti epätoivoisena vaihtoehtojaan. Hän ei nähnyt mutta kuuli olennon raskaan hengityksen aivan lähellä. Viimeisenä oljenkortenaan puolituinen iski tikarin olennon toiseen reiteen. Se ja happo olivat sille liikaa ja olento kaatui – suoraan tajuttoman Ulfin ja Auton päälle. Kauhuissaan puolituinen tajusi, ettei hänellä ollut voimia siirtää raskasta ruhoa päältään.
Seuraavien piinaavien tuntien aikana Aquila tajusi, etteivät Ulf ja Autto olleet palaamassa – ja hän Lysan kanssa oli oven väärällä puolella! Aquila joutui odottamaan, kunnes Lysa tuli tajuihinsa. Hoidettuaan haavansa miten parhaiten taisivat, kaksikko onnistui avaamaan teljetyn oven. Tässä vaiheessa Lysa menetti itsehillintänsä ja pakeni kirkuen pimeyteen, ulkomuistin varassa kompastellen kohti portaita ja vapautta.
Aquila eteni rauhallisemmin ja löysi Auton sekä tajuttoman Ulfin Teurastajan ruumiin alta. Hän auttoi Auton pinteestä ja sitten he yhdessä aloittivat raskaan paluumatkan maanpinnalle Ulfia mukanaan kantaen ja köysillä raahaten. He löysivät Lysan itkemästä ja vannomasta katumusta Summanuksen patsaan ääreltä.
Suljettuaan kryptaan johtavan luukun, Aquila ja Autto rakensivat romusta linnoitteita kirkon sisään ja perustivat sinne leirin. Seuraavan aamun valjetessa Lysakin oli jo rauhoittunut ja Ulf saatiin tolpilleen. Ryhmä jäi pohtimaan, jatkaako matkaa vai yrittääkö etsiä mysteeriksi jäänyt artefakti kirkon uumenista.
Sacer Mons – Ropecon 2025
2.5.159 toinen viiden seikkailijan seurue saapui etelästä. He näkivät nuotion savun nousemassa vanhan kirkon suunnalta ja kävivät uteliaiksi. Ailil, Elior, Arvil, Ailbe ja Arrok yhyttivät aiemmat neljä linnoittautuneina kirkon sisälle.
Autto toimi puhemiehenä ryhmien välillä mutta ensitapaaminen oli kireä. Uudet seikkailijat eivät pitäneet Auton ympäripyöreistä vastauksista siihen, mitä aiemmat seikkailijat olivat kirkolla tehneet tai miksi. Arvil veti jo veitsen esiin ja koetti uhkailla, mutta muut hänen ryhmänsä jäsenet eivät olleet yhtä innostuneita väkivallasta. Ailil, Ailbe ja Arrok hajaantuivat tutkimaan kirkkoa ja sen patsaita. Elior seurasi tilanteen kehittymistä käsi miekankahvalla, mutta lopulta tilanne päättyi ilman taistelua, kun Arvil tajusi jääneensä alakynteen.
Arrok tutki kirkon eteläpuolta, kun Ailil ja muut suuntasivat alttarille. Autto päätti myös jaloitella ja lähti kirkon ulkopuolelle kävelemään. Jonkun aikaa käveltyään Autto näki ikkuna-aukosta, kuinka uudet seikkailijat olivat kerääntyneet kirkon sivuhuoneeseen – samaan, jonka perukoilta pääsi kiipeämään kirkon alakerroksiin. Autto päätti vaivihkaa seurata heitä pimeässä. Hän ei kuitenkaan tajunnut, että vieraat seikkailijat kaikki näkivät pimeässä – mutta hän ei. Niinpä Autto jäi heti kiinni kirkon kellarissa.
Kellarissa uudet seikkailijat taas kuulustelivat Auttoa ja tivasivat tietoja edellisen seikkailijaryhmän tekemisistä. Karttaan oli piirretty kellarista kaksi reittiä eteenpäin, mutta vain toinen oli löydettävissä pimeänäön turvin. Lopulta Elior sytytti soihdun ja Ailil onnistui löytämään vanhojen viinitynnyrien takaa toisen salahuoneen, josta löytyi kirkon vanha rahakirstu. Ennen kuin Ailil ehti suuremmin miettiä, mitä kirstulle tehdä, Arvil tunki väliin ja särki arkun lukon kirveellään. Paljastui, ettei arkkua oltu tyhjennetty, kun kirkko hylättiin – sieltä löytyi neljä massillista hopearahoja. Arvil lahjoi Auton laskemaan rahat nimellisestä korvauksesta – sitten uudet seikkailijat jakoivat rahat keskenään jättäen Auton ilman osuutta.
Ryhmä jatkoi eteenpäin edellisten jälkiä seuraten. He löysivät avatun sarkofagin ja vanhat kirkonkirjat. Kun kävi entistä selvemmäksi, ettei Autto ollut kertonut heille kaikkea, Arvil sisuuntui ja kiskoi puolituisen väkivoimin mukanaan pidemmälle. Muut seurasivat perässä, pysähtyen avaamaan matkalla jääneet suljetut sellinovet. Seikkailijoiden pettymykseksi niiden takaa ei löytynyt kuin pölyä.
Saavuttuaan kierreportailla joukkio päätti vielä pysyä ylhäällä ja jatkaa käytävään, jota edellinen ryhmä ei ollut kartoittanut. He päätyivät kahteen tilaan, jotka Arrok akolyytin koulutuksen perusteella tunnisti kirkon ruumishuoneeksi sekä katakombiksi, johon oli haudattu edesmenneitä pappeja tai munkkeja. He löysivät myös toiset portaat takaisin maan pinnalle. Tarkistettuaan alueen he jatkoivat portaita alas.
Alakerroksesta he löysivät surmatun Teurastajan ruhon. Ailbe salatieteiden avulla päätteli sen luodun manaamalla paha henki nyljettyyn ihmisruumiiseen. Olennon ikää ei kuitenkaan voinut arvioida. Arvil puski vauhdikkaasti eteenpäin, ohi suihkulähteen kohti salia, jossa Teurastaja oli ensikertaa kohdattu. Tässä vaiheessa Autto tajusi olevansa vapaa pakenemaan, mutta päätti jäädä uusien seikkailijoiden mukaan.
Saavutettuaan pienen huoneen, Ailil halusi tietää, vieläkö ansa toimisi. Hän vapaaehtoisesti käveli sisään ja totta tosiaan, hetken odottelun jälkeen salpa kohosi paikalleen itsestään, teljeten alishaltian huoneeseen. Uutta hirviötä ei kuitenkaan ilmestynyt. Tutkittuaan ulomman huoneen reunat muut seikkailijat päästivät Aililin pinteestä.
Huoneen reunoilta löytyi kolme reittiä, joita aiemmat seikkailijat eivät olleet huomanneet. Eteläinen reitti päättyi osittain sortunut huone, josta matka olisi jatkunut eteenpäin matalaa ja kapeaa käytävää pitkin. Se ei retkueen pidempiä jäseniä miellyttänyt, joten he lähtivät pohjoiseen. Pohjoisesta löytyivät kapeat pariovet sekä kaksi luonnonhengille omistettua pyhättöä. Arrok ja Arvil, ryhmän vahvimpina jäseninä, onnistuivat työntämään ovet auki, mutta Ailil totesi tarkkasilmäisenä, etteivät ne pysyisi auki, vaan sulkeutuisivat itsestään ryhmän kuljettua niistä läpi. He tarvitsisivat jotain, millä kiilata ovet auki. Auton kertomus Aquilan ja Ulfin taistelusta sarkofageista vapautuneista epäkuolleista antoi heille idean: edellisen ryhmän kartan avulla he etsiytyivät kalteriristikolle ja sitten kantoivat raskaat kivikannet sieltä pariovien luo. Urakka oli melkoinen, joten ryhmä päätti syödä ja levätä ennen ovien taakse uskaltautumista. Väiteltyään hetken siitä, pitäisikö heidän palata maan pinnalle yöpymään, he päättivät jäädä kirkkoon sisälle – eihän heidän kimppuunsa vielä kukaan ollut käynyt.
Yöllä Arrok näki enneunen, jossa hänen jumalattarensa ilmestyi hänelle kirkkaana hahmona valtaistuimella istuen. Arrok lähestyi hahmoa, mutta silloin kumea ääni käski häntä muistamaan asemansa ja polvistumaan. Arrok heti heittäytyi maahan ja vannoi alamaisuuttaan. Jumalatar osoitti temppeliritari siivekkäällä sauvalla ja teroitti, kuinka tärkeää hänen olisi löytää rautainen kruunu ja valtikka, joilla hallita vuorta. Sitten uni päättyi.
Aamulla seikkailijat terästäytyivät ja kiilasivat pariovet auki. Temppu ei meinannut aluksi toimia Arrokin otteen livetessä mutta Arvil pelasti tilanteen. Ailil, Autto ja Elior kävivät peremmälle. Sivuilla aukesivat leveät pylväiden kannattelemat käytävät ja edessä suuri sali. Salin toisella puolella siinsivät toiset pariovet. Ennen kuin ryhmä saavutti ne, Ailil kuitenkin vaistosi jonkin olevan pielessä – jokin liikkui salin reunoilla. Aistien vaaran Ailil lähti nopeasti perääntymään ja Autto hänen perässään. Elior ei ollut yhtä vikkelä ja joutui tekemään tietä muille – silloin hän tunsi, kuinka näkymättömät käpälät hamusivat hänen kilpeään ja aseitaan. Hän kuitenkin onnistui sohimaan olennot loitommalle ja pakenemaan edelliseen huoneeseen. Arvil ja Arrok potkaisivat arkun kannen paikoiltaan ja ovet läimähtivät kiinni. Kuului ilkeä rusahdus, kun jokin jäi niiden väliin. Hetken päästä huoneen lattialle alkoi ilmestyä veripisaroita ja sitten – kyynärpäästä irronnut harmaankalpea käsi.
Ailbe tutki käden ja salatieteen turvin päätteli sen kuuluvan näkymättömälle vainoojalle – keinotekoiselle vartijalle, joka oli jätetty iäksi salia vartioimaan. Ryhmä hermostui – kuinka monta sellaista olentoa salissa oikein mahtoi olla? He alkoivat laatia suunnitelmaa – he kastaisivat köysinipun öljyyn, sytyttäisivät sen ja heittäisivät huoneeseen palamaan. Ehkä savu paljastaisi heille näkymättömien olentojen liikkeet. Oviaukko oli kuitenkin hyvin ahdas varsinkin, kun kahden henkilön piti ensin työntää se auki. Kuka kulkisi ensimmäisenä saliin. Autto lupautui, mutta vain sillä ehdolla, että muut seikkailijat antaisivat hänelle kultarahoja. Pitkin hampain uudet seikkailijat suostuivat Auton vaatimuksiin.
Sitten ovi kiilattiin uudestaan auki. Arrok ja Arvil perääntyivät tilaa tehdäkseen, Ailbe valmistautui sinkoamaan loitsuja, vaikka sitten sokkona. Autto hiipi salin keskelle soihtu yhdessä ja pistomiekka toisessa kädessään. Sali näytti yhtä tyhjältä kuin aiemminkin. Ailil seurasi varoen köysinippu mukanaan. Heillä oli hetki aikaa tarkkailla tilannetta. Silloin Ailil tajusi, etteivät näkymättömät olennot suinkaan olleet tyhmiä – ne eivät kävisi heidän kimppuunsa suin päin, vaan odottaisivat otollista tilaisuutta. Nyt ne olivat pylväiden ja ovien takana piilossa niin, etteivät seikkailijat voisi niihin osua huoneen ulkopuolella. Hitaasti Ailil perääntyi ja viittoi Auttoa tekemään samoin. Kun he pääsivät ovien läpi turvaan, kansi taas poistettiin ja ovi suljettiin. Seikkailijat totesivat, etteivät he halunneet ottaa niin suuria riskejä, kuin huoneen läpi kulkeminen vaatisi. Niinpä he palasivat etelään.
Etelässä, kapean käytävän äärellä, Ailbe sai idean: hän voisi kutsua apulaishengekseen pienen eläimen, jonka lähettää alas pimeään. Kutsuminen kuitenkin veisi runsaasti aikaa ja tarvitsisi ainesosia ulkomaailmasta. Ailil ei aurinkoa kaivannut, mutta muille ryhmän jäsenille, etenkin Eliorille, maan pinnalle palaaminen kuulosti loistavalta idealta.
Ryhmä palasi omia jälkiään ulos ja hajaantui etsimään Ailben tarvitsemia asioita. Sillä välin, kun Ailbe kutsui apurikseen demonisen rotan, pitkästynyt Ailil katseli kirkon vanhaa kellotornia. Hän päätti kiivetä ulkokautta sen sisälle. Elior, joka näki tämän, ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi ja kiipesi Aililin perässä. He päätyivät kellotornin ylimpään kerrokseen, josta sen kello kuitenkin oli viety pois. Vanhoja puurappusia he lähtivät kiipeämään sisäkautta takaisin alas ja löysivät oven kirkon aulaan. Ailil kuitenkin huomasi, että aulaan johtavan oven alapuolelle jäi ainakin kerroksen verran tilaa, johon ei vaikuttanut olevan pääsyä. Eliorin kanssa he tutkivat kellotornin lattiaa tarkemmin ja löysivät piilotetun lattialuukun.
Tässä vaiheessa muut retkueen jäsenet tajusivat haltioiden hävinneen johonkin. Arvil muisti nähneensä heidät tornia kiipeämässä ja etsi maan pinnalta pääsyn torniin. Hän löysi raolleen jääneen oven aulasta ja hivuttautui sisään. Ailben rituaalin loputtua loputkin lähtivät haltioita etsimään.
Paljastui, että kellotorni jatkui hyvän matkaa maan alle ja yhdistyi salakäytävän kautta kirkon maan alaisiin katakombeihin. Seikkailijat kirjasivat oikoreitin ylös ja palasivat lepäämään.
3.5.159 hyvin levänneinä seikkailijat seurasivat löytämäänsä oikoreittiä ja palasivat sortuneesta huoneesta alkaneelle kapealle tunnelille. Ailbe lähetti demonisen rottansa edeltä käytävään. Se palasi hetken kuluttua ja kertoi käytävän jatkuvan syvälle maan alle, mutta se myös kulki läpi kirkon alemman kerroksen huoneesta. Seikkailijat ahtautuivat käytävään ja seurasivat rotan ohjeita. Heidän ei tarvinnut kulkea kauaa, kun he tulivat sortuneeseen huoneeseen, josta aukeni reitti pohjoiseen sekä portaat ylös. Ailbe kävi soihdun kanssa tarkistamassa portaiden yläpään ja totesi sen umpikujaksi – mahdollisesti portaikon yläpää oli jäänyt edellisen ryhmän löytämän sortuman taakse. Niinpä ryhmä jatkoi pohjoiseen, jossa reitti haarautui. Vasemmalle, länteen johtava reitti vei koristeellisille parioville. Oikealle, itään johtava reitti taas vei pylväiden kannattelemaan huoneeseen, jonka lattia oli oudon epätasainen.
Epätasaisen huoneen perällä näkyi kalteriristikko ja sen takana houkuttelevan näköisiä arkkuja. Niinpä ryhmä päätti tutkia itäisen huoneen ensin. Seinissä kuitenkin näkyi epäilyttäviä aukkoja, samanlaisia, joita ryhmä oli nähnyt salakäytävien reunoilla kurkistusaukkoina. Ailbe laski demonisen rottansa yhteen näistä aukoista. Kuitenkin hetken päästä kuului vain surkea vinkaisu ja rotta ei koskaan palannut.
Nyt ryhmä oli varma, että huone oli ansoitettu. Ailbe tunnusteli lattiaa edeltä velhon kädellä, mutta se ei vielä paljastanut mitään. Ailil päätti taikakonstien sijaan turvautua kylmään järkeen: hän heitti ensi kuulia lattialle hahmottaakseen epätasaisten kohtien rajat, sitten täytti säkin sortumasta kerätyille kivenmurikoilla ja heitti sen huoneen lattialle. Lattia sortui säkin alta – ja silloin huoneen sivuilla olleet salakäytävät aukesivat, päästäen joukon epäkuolleita seikkailijoiden kimppuun. Seikkailijat olivat kuitenkin hyvin varustautuneita ja heillä oli ylivoima. He tekivät selvää jälkeä epäkuolleista ja sitten kiersivät huoneen ansat niiden salakäytävien kautta. Ailil tiirikoi kalteriristikon sekä arkut auki ja Ailbe avasi ne velhonkädellä – aivan syystä, sillä arkun kansissa oli piilotettu myrkkyansa. Arkuista seikkailijat löysivät 500 kultarahaa, mustakantisen loitsukirjan, jonka Ailbe otti itselleen, sekä pitkämiekan joka kääpiökielisen kirjoituksen perusteella oli omistettu ”kivikääpiöiden ruhtinaalta ihmisten kuninkaalle”. Tyytyväisinä saaliiseensa ryhmä palasi maan pinnalle kertomaan edellisille seikkailijoille menestyksestään.
Kommentit
Lähetä kommentti