4. & 5. retkikunta

Seuraavat pelit pelattiin Traconissa 2016. 4. retkikunta pelautettiin osana Traconi Peliä pyynnöstä -toimintaa, pelaajia tuli ja meni omien aikataulujensa mukaan. Pelaajat olivat nuoremmasta päästä ja osa vasta-alkajia.

5. retkikunta olikin sitten toisesta ääripäästä - sen osallistujat olivat pitkälti muita Peliä pyynnöstä -pelinjohtajia ja muita kokeneempia pelaajia. He pistivätkin pelinjohtajan tiukille niin mielikuvituksen kuin sääntötulkintojen osalta. Tämä retkikunta mielestäni striimattiin kaikkien nähtäväksi StarbaConin toimesta, mutten valitettavasti löytänyt enää julkisesti nähtävillä olevaa videota tästä. Ehkä joku lukija osaa auttaa tämän puutteen korjaamisessa?

---

4. Retkikunta

Ryhmä saapui laivalla kauppasatamaan ja alkoi pohtimaan vaihtoehtojaan. He pohtivat suurriistan metsästystä ja päättivät lähteä kartanolle hydrasta kuulemiensa huhujen vuoksi. He saapuivat kartanolle sumussa ja totesivat sen hylätyksi. Koska aurinko oli jo laskemassa, he päättivät yöpyä kartanolla. Ryhmän kääpiöt pohtivat, että he voisivat kultavarantonsa turvin kunnostaa kartanon ja jäädä sinne asumaan.

Yöllä he heräsivät metsästä kuuluvaan rymyämiseen. Uteliaina he sytyttivät lamput ja lähtivät ulos katsomaan. Ryhmän puolituinen hiipi edelle ja näki yönsinistä taivasta vasten kaksipäisen siluetin. Hän palasi kertomaan muille ja ryhmä tarttui aseisiin, osa kiiveten katolle jotta heillä olisi suora tulilinja metsässä metelöivään hirviöön.

Myrskylyhtyjen valossa ryhmä kävi taistoon hydraa vastaan kartanon lippunurmella. Ryhmän puolituisen kuitenkin kävi otusta sääliksi ja hän yritti taivutella muut olemaan hyökkäämättä sen kimppuun, sanoen että hydra on vain väärinymmärretty metsäneläin ja yrittäen halata sitä. Muu ryhmä ei ottanut tätä kuuleviin korviinsa vaan jatkoi taistoa kunnes hydran päät oli katkaistu. Tämän jälkeen he päättivät suolistaa sen, mutta järkyttyivät kun sen haavat alkoivat parantua ja päät kasvaa takaisin kiinni. Ryhmän kääpiöt kasasivat hydran päälle kokon ja sytyttivät sen tuleen, ettei se heräisi henkiin.

Ryhmän puolituinen lähti tässä vaiheessa mielensä pahoittaneena karkuteille metsään, suuntanaan alkusaaren luoteisosan vanha temppeli. Kolme muuta ryhmänjäsentä lähtivät hänen peräänsä, mutta puolituinen eksytti heidät uimalla järven yli. Kääpiöt jäivät kartanolle.

Metsässä kolmesta puolituista jahtaavasta seikkailijasta yksi erkani muista ja tavoitti puolituisen metsän ja aukean reunassa. He tekivät sovinnon ja vaelsivat kaksin aukealla ilman karttaa tai kompassia päiväkausia, huonon sään armoilla, kilpaillen karhujen kanssa mustikoista elääkseen. Lopulta he löysivät joelle ja säästyivät nälkäkuolemalta tuulastamalla pikkukaloja. Sitä seuraamalla he viimein pääsivät temppelille johtavalle tielle, mutta heidän matkansa meinasi päätyä vain kilometrien päästä määränpäästä kun raemyrsky iski ja puolituisen toveri tuupertui kylmästä. Puolituinen raahasi hänet vaivoin turvaan temppeliin.

Tässä vaiheessa kaksi muuta seikkailijaa, myös raesateen moukaroimina, viimein saavuttivat heidät. Tunnelma oli kireä, mutta tilanne laukesi kun yksinäinen pyhiinvaeltava pappi saaren eteläosista saapui temppelille. Hän oli kuullut huhuja temppelistä ja päättänyt tulla kunnostamaan sen. Pappi satuili kaikenlaista temppelin historiasta ja vetehisistä ja kannusti seikkailijoita osallistumaan kanssaan omituiseen rituaaliin jota kutsui ”kalatanssiksi”. Yksi seikkailijoista oli jo sanoutumassa irti moisesta taikauskoisesta höpsöilystä, mutta kun puolituinen, pappi ja hänen matkatoverinsa avasivat tien temppelin sisäosiin, hän kääntyi kannoillaan ja seurasi heitä sittenkin. Puolituisen kohmeinen toveri raahattiin myös mukaan.

Temppelin sisäosissa he löysivät 3. retkikunnan jälkeensäjättämiä merkkejä. He pääsivät huoneeseen, jossa oli simpukankuorta kannattelevan vetehisen patsas, kun he kuulivat pahaenteisiä askeleita edessä olevasta pimeästä käytävästä. Jännittyneinä he tarttuivat aseisiin ja odottivat mitä tuleman piti. Pappi jopa paransi puolituisen kylmettyneen kumppanin, että hänkin saattoi varautua pahimpaan. 

Käytävästä saapui yksinäinen vetehinen. Pappi, joka osasi jonkin verran vetehisten muinaista kieltä, alkoi muiden hämmennykseksi keskustella vetehisen kanssa. Vetehinen esitteli itsensä Vetehisten Prinssiksi ja kyseli ulkomaailman menosta. Pappi yritti taivutella hänet olemaan suosiollinen vastineeksi siitä, että seikkailijat johtavat hänet pois temppelistä. Kuitenkin muutama huonosti valittu sana vakuutti vetehisen siitä, että ryhmä oli pahaisia haudanryöstäjiä. Hermostuneina kaksi seikkailijaa päätti hyökätä vetehisen kimppuun. Puolituinen järkyttyneenä sanoutui moisesta irti. Hurjistunut vetehinen kävi papin kimppuun ja puri tätä pahasti, syöden hänen henkiset voimansa. Kuitenkin yhteisvoimin ryhmä sai vetehisen nujerrettua ja hänen ruumiinsa muuttui usvaksi.

Järkyttyneinä mutta elossa, ryhmä päätti jatkaa temppelin tutkimista vielä hetken. He löysivät 3. retkikunnan murtaman rautaristikon ja avonaisen sarkofagin, johon usva oli kerääntymässä ja muotoutumassa takaisin vetehisten prinssiksi. Huolestuneina puolituinen ja hänen toverinsa asettivat sarkofagin kannen takaisin paikoilleen, sulkien vetehisen sinne. Sitten ryhmä aloitti pitkän matkan kotiin.

Kartanolla poltetusta hydrasta jäi jäljelle vain kuoriutumaton muna. Kääpiöt pohtivat myyvänsä sen, mutta päättivät lopulta haudata sen maahan kartanon maille ja kirjoittivat kääpiökielisen kartan sen sijainnista. Sitten he palasivat lähimpään kaupunkiin palkkaamaan apumiehiä kunnostamaan kartanoa ja aloittivat remonttiurakan.

5. Retkikunta

Ryhmä kuuli rantautuessaan varsin kirjavia huhuja niin kadonneista lampaista, kirotusta kartanosta, temppelistä kuin haudatuista aarteista. He kävivät muun muassa epäilyttävässä kaupassa ja varmistivat sen omistajilta (2. retkikunnan jäseniltä) että heidän myymänsä tavarat ovat peräisin kartanolta. Heille yritettiin kaupata väitettyä ”pullotettua feenix-lintua”, mutta he eivät tarttuneet täkyyn. He päättivät lähteä kartanolle toiveinaan löytää huhuttu hopea-aarre.

Matkan varrella he pysähtyivät Linnamäen kaupunkiin ja päättivät tiedustella lisää kadonneista lampaista. Paikallisesta kapakasta heidän seuraansa liittyi hiukan sienipöllyinen haltia. Kerättyään jonkin verran tietoja he marssivat paikallisen poliisin puheille ja alkoivat kaupata tietojaan ja taitojaan lain palvelukseen. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen poliisimestari pitkin hampain päätti myöntää heille luvan tutkia paikallisia huhuttuja rikoksia ja maksamaan heille varsin suolaisen etumaksun. Kuitenkin vaadittu loppusumma oli niin suuri, ettei poliisimestari suorin käsin voinut sitä luvata, vaan hän lähetti nuoremman poliisin noutamaan valtakirjaa Kauppasataman pormestarilta.

Odottaessaan pormestarin vastausta ryhmä jakoi salapoliisityötään poliisin ”avustajina”, selvittäen huhuttujen hirviöhyökkäysten säännöllisyyksiä ja epäsäännöllisyyksiä ja kuullen myös kartanolla asuvista kääpiöstä. He tulivat siihen johtopäätökseen, että saarella tosiaan on hydra tai muu epätavallinen peto, ja suunnittelivat varta vasten aseita ja ansoja sen pyytämiseen. He myös pysäyttivät ruuanhakumatkalla olleet kartanon remonttimiehet kysyäkseen heiltä kysymyksiä. Seuraavana päivänä nuorempi poliisi saapui pormestarin luvan kanssa ja ryhmä lähti hevosin ja raskaasti varustautuneina kartanolle. Siellä he yhyttivät kartanolle asettuneet kaksi kääpiötä ja kävivät heidän kanssaan tiukan asiallisen keskustelun kartanon epäselvistä omistussuhteista ja mahdollisista rikkeistä. Kääpiöt, selvitäkseen pinteestä, tarjosivat ryhmälle pihalta löytyneet palaneet hopeakorut sekä paljastivat heille mihin hydran muna oli piilotettu. Ryhmä lähti tyytyväisinä paluumatkalle kertomaan löydöksistään poliisimestarille. Sovittiin, että kääpiöt saavat jäädä asumaan kartanolla ja kunnostamaan sitä pormestarin palkollisina. Kuitenkin poltettu hydra ja siitä jäänyt muna olivat sen verran paksu juttu, ettei poliisimestari tahtonut sitä niellä, mutta seikkailijoiden epäviralliseksi johtajaksi muodostunut palkkasoturi puhui hänet pyörälle päästään. Tuskastunut poliisimestari nosti kätensä pystyyn ja lähetti ryhmän Kauppasatamaan pormestarin puheille.

Tässä vaiheessa haltialla rupesi hiukan nykimään. Hän kovin vannoi että oli vasta ollut sirkuksessa ja että vuosi olisi 156, ei 157. Hän myös kovasti kiisti nauttineensa mitään hassuja sieniä. Ryhmä parhaansa mukaan tyynnytteli häntä ja yritti esittää todisteita hänen viimeaikaisista sienikokeiluistaan. Loukkaantunut haltia ei varsinaisesti vakuuttunut, mutta jatkoi hämmentyneenä matkaa ryhmän muassa.

Satamassa Pormestari oli kiitollinen kartanon tapauksen selvittämisestä, mutta raivoissaan 2. retkikunnan luvatta sieltä ryöstämistä aarteista sekä kaikesta siitä rahasta, joka tapauksen tutkimiseen oli jo ”haaskattu”. Kuitenkin palkkasoturi neuvotteli että ryhmä voisi kaupungin kaartin avustuksella takavarikoida 2. retkikunnan anastamat tavarat, tietysti hyvää korvausta vastaan. Pyydetty hinta oli kova, mutta pormestari arvioi kartanon jäämistön vielä arvokkaammaksi.

Niinpä yhdessä kaartin kanssa ryhmä piiritti 2. retkikunnan perustaman kaupan ja kävi jälleen tiukan asiallisen keskustelun siitä, mitä kartanosta oli anastettu ja mihin tavarat olivat päätyneet. Kauppiaat, tajuten tukalan tilanteensa, kertoivat kaiken niin totuudenmukaisesti kuin pystyivät. Kartanon lokikirjat ja kartat olivat vielä heidän hallussaan, ja ryhmä arvioi niiden olevan tarpeeksi arvokkaita tyydyttämään pormestarin. He lupasivat antavansa kauppiaiden mennä, kunhan he lähtisivät seuraavalla laivalla hiiteen Alkusaarelta, jättäen kartanon tavarat niille sijoilleen ja vieden hydran munan mennessään. Kauppiaat tajusivat, ettei tarjouksesta sovi kieltäytyä ja luikkivat takaovesta vähin äänin muille maille muna matkassaan. Ryhmä palasi tyytyväisinä pormestarin luokse, lunasti luvatun palkkionsa ja päätyi elämään leveästi.

Tarinan haltia (?) mahdollisesti pelaajansa piirtämänä.

Karkeista karkein pelinaikainen hahmotelma tapahtumapaikasta.