Sacer Mons, osa 4 - Historia Sacris Montis
![]() |
| How to Host a dungeon-pelin avulla luotu ensikatsaus vuoren sisään. |
![]() |
| Oikeaa maastokarttaa mukaileva kuvaus vuoresta lintuperspektiivistä. |
![]() |
| Toinen sivuleikkaus ja muistiinpanoja vuoren fyysisistä piirteistä. |
Historia Sacris Montis
Ropecon 2026
8.5.159 Seikkailijat olivat jakautuneet kahteen leiriin
vanhan kirkon ympäristöön. Ailbe, Arrok, Ailil, Arvil ja Elior ottivat
tavoitteekseen löytää artefaktin, joka kirkkoon väitetysti oli kätketty. He
laskeutuvat kellotornin salakäytävän kautta kirkon uumeniin ja Ailbe kutsui
itselleen uuden apulaishengen, demonisen helmipöllön manan majoilta. Velho myös
tarkasteli Arvil mukaansa poimimaa kääpiötekoista miekkaa, mutta sen salat
eivät heille auenneet.
Matkaa jatkaessa seikkailijoilta kesti hetki löytää itsensä
omalta kartaltaan. He kiersivät yhden kirkon maanalaisista kerroksista
uudelleen ja löysivät kullatun omenan pienestä pyhätöstä. Ailil poimi sen
mukaansa mutta sitten, kirousta pelätin, sälytti sen Ailbelle. Ailbe tarkisti
omenan ja totesi kultauksen aidoksi, mutta kun mitään ilmiselvästi hirveää ei
tapahtunut, hän palautti omenan Aililille. Pyhätön kuvakaiverrukset ja
runsaudensarvi toistuvana motiivina kiinnittivät seikkailijoiden huomion – he
päättivät pitää kirjaa siitä, millaisia pyhättöjä kirkon uumenissa on.
Luurangot raapivat hauta-arkkujensa kansia, kun seikkailijat
tutkivat kirkon käärökokoelmia, mutta mikään ei käynyt heidän kimppuunsa.
Arvilia historiankirjat alkoi jo pitkästyttämään ja hän ehdotti jo koko
kirjoituskokoelman polttamista. Tuhotyö jäi kuitenkin ajatuksen tasolle. Ailbe
teki parhaansa selvittääkseen, oliko kääröjen joukossa maagisia tekstejä,
muttei löytänyt ainuttakaan. Yhden käärön hän kuitenkin korjasi mukaansa.
Seikkailijat palasivat kohtia aarrekammiota ja pysähtyivät
hetkeksi tutkimaan ansoitettua huonetta, jossa toisen leirin seikkailijat
olivat väittäneet kohdanneensa Teurastajan. Aililin loihtimien tanssivien
valojen hohteessa he kyllä löysivät taistelun merkit, mutta Teurastajan
kuolleen ruhon he totesivat kadonneeksi. Sivukäytävästä he löysivät toisen
pyhätön. Muistaen aarrekammion porteilla sijaitsevat kaksi pyhättöä,
seikkailijat muodostivat teorian: ehkä aarrekammioon voisi mennä turvassa sen
vartijoilta, jos ensin suorittaa uhrin kaikilla pyhätöillä? Seikkailijat
kävivät tuumasta toimeen: he sytyttivät kynttilän tulen hengille, nousivat
suihkulähteestä vettä veden hengille ja toivat maan tomua maan hengille. Tämän
jälkeen he terästäytyivät ja kiilasivat aarrekammion ovet uudelleen auki.
Hetken jännittyneen hiljaisuuden jälkeen näkymätön vaanija kävi Arvilin päälle
ja käsikähmä aarrekammion porteilla alkoi. Elior esitti hätäisen rukouksen
Discordialle ja silloin hän näki neljät kasvot tanssivien valojen luomissa
varjoissa. Tehdäkseen vastustajat näkyviksi muillekin hän käski Aililia
heittämään öljypullon kohti varjoja. Se ei vielä tehnyt mitään, mutta Ailben
loitsima tulinuoli sytytti särkyneestä pullosta levinneen öljyn palamaan.
Liekkien leimu paljasti vaanijat ja seikkailijat surmasivat kaikki neljä ennen
kuin vetivät kiilana toimineen kivikannen pois paikoiltaan ja sulkivat
aarrekammion.
Arrok hoiti Arvilin haavat ja seikkailijat pitivät
tuumaustauon. He päättivät levätä ennen kammioon murtautumista. Lepohetken
jälkeen he jälleen kiilasivat portin auki ja uskaltautuivat peremmälle.
Varjoista jäljelle jääneet vaanijat sihisivät heille – Elior arveli niitä
olevan ainakin toiset neljä. Seikkailijat päättivät perääntyä takaisin
pyhätöille ja pakottaa vaanijat samaan pullonkaulaan – vaanijat tajusivat
heidän aikeensa mutta eivät ehtineet estää. Tulella ja teräksellä seikkailijat
surmasivat viimeisetkin näkymättömät vastustajat, tai niin he ainakin
toivoivat. Kun mikään tai kukaan ei enää käynyt päälle, he uskalsivat avata
kammion sisemmän oven. Arrok piteli väkivoimin kivistä porttia auki, kun muut
kävivät aarteeseen käsiksi. Kammiosta löytyi kolme suljettua arkkua, kokonainen
haarniska sekä kaulakääty. Ailil käskettiin tiirikoimaan arkut auki. Yhden hän
saikin auki, toista ei ja kolmannen tapauksessa piilotettu myrkkypiikki iski
häntä käteen. Hetken aikaa seikkailijat pidättivät hengitystä, mutta Ailil
selvisi säikähdyksellä – myrkky oli menettänyt tehonsa vuosien aikana. Muut
vaativat häntä kuitenkin yrittämään uudestaan toisen arkun kanssa – tähän
alishaltian onni loppui ja toinen myrkkyansa laukesi hänen käpälilleen. Ailil
aneli Arrokilta apua, mutta örkki totesi, ettei hänellä ollut myrkyn
parantamiseen sopivia loitsuja. Haltian käden turvotessa Elior arveli myrkkyä
käärmeenmyrkyn kaltaiseksi ja ehdotti paluuta maanpinnalle.
Alkoi raskas paluumatka. Ailbe puki haarniskan ja avatusta
arkusta löydetyt hopeakäädyt päälleen kantamisen helpottamiseksi – taakka oli
silti lähes musertava kevytrakenteiselle velholle. Arvilin piti kantaa Ailil,
Elior ja Arrok raahasivat kaksi avaamatonta arkkua mukanaan. Koska paluu
kellotornin kautta olisi ollut mahdoton, etsivät seikkailijat karttansa avulla
portaat ja poistuivat lopulta kirkon vanhan ruumishuoneen kautta.
Maanpinnalla heille selvisi, että toista leiriä oli
kohdannut onnettomuus: Teurastaja oli palannut kuolleista ja käynyt heidän
kimppuunsa. Aquila oli seurauksena pahasti haavoittunut. Lysa aneli Arrokia
parantamaan nuoren ihmissoturin haavat. Örkki oli vastahakoinen, mutta muut
ryhmän jäsenet eivät halunneet pilata välejä toiseen leiriin. Hoidettuaan
Aquilan, ryhmä palasi hoivaamaan Aililia.
Päivän vuodelevon jälkeen haltian kunto alkoi kohentua,
mutta arkkujen avaamisesta ei tahtonut tulla mitään. Arvil avasi yhden
väkivalloin, mutta Elior pysäytti hänet toisen kohdalla, todeten, että sillä
menolla lukon lisäksi rikki menisi kaikki, mikä olisi arkun sisällä. Kääpiö
päätti odottaa, kunnes Ailil saisi näppinsä taas kuntoon. Lopulta kumpikin
arkku saatiin auki ja seikkailijat laskivat aarteensa: yhdestä löytyi tuhannen
kultarahan arvosta kupari-, hopea- ja kultakolikoita, toisesta kuusi merkitsemätöntä
kristallipulloa. Ailbe ryhtyi maistamalla selvittämään pullojen sisältöjä.
Neljä hän totesi harmittomiksi, mutta viides oli tappavaa myrkkyä. Onneksi
kuudennesta löytyi sen vastamyrkky, mutta se kului kokonaan myrkytyksen
hoitoon.
Yöllä levätessä kuolleista herännyt teurastaja kävi myös
heidän leirinsä kimppuun. Seikkailijat saivat sen kaadettua ilman suurempia
vaurioita. Tällä kertaa he päättivät pelata varman päälle ja hakkasivat hirviön
ruumiin kappaleiksi, sitten sytyttivät sen tuleen. Ailbe keräsi hirviön tuhkaa
talteen loitsuaineiksi.
Aamun tullen seikkailijat kutsuivat toisen leirin
neuvonpitoon. Aarre oli kyllä mieluisa muttei lainkaan niin suuri, kuin mitä he
kaiken vaivannäön jälkeen olisivat toivoneet. Kirjakääröissä mainittu
artefaktikin oli edelleen kateissa. Seikkailijat arvelivat petosta: koko
aarrekammio ansoineen oli olemassa vain johtaakseen ryöväreitä harhaan. Itse
artefakti olisi kätkettynä johonkin huomaamattomampaan paikkaan. He myös totesivat,
että olivat löytäneet veden, tulen ja maan henkien pyhätöt, mutta eivät ilman henkien.
Heidän teoriansa pyhätöistä ei siis vielä ollut saanut varmistusta.
Pyhätöistä keskusteltaessa kultainen omena tuli puheeksi.
Lysa tunnisti sen samaksi, jonka oli vienyt patsaalta kirkon ensimmäisestä
kerroksesta ja jättänyt uhriksi pyhättöön – mutta hän ei muistanut sen olleen
kullatun. Edelleen jumalten kirousta tai huonoa onnea peläten, Ailil pyysi
Lysaa johtamaa hänet patsaalle ja palautti omenan sen hyppysiin – ilkikurisesti
hymyilevä jumalhahmo vaikutti pitävän heitä molempia pilkkanaan.



Kommentit
Lähetä kommentti