Sacer Mons, osa 4 - Historia Sacris Montis

How to Host a dungeon-pelin avulla luotu ensikatsaus vuoren sisään.

Oikeaa maastokarttaa mukaileva kuvaus vuoresta lintuperspektiivistä.

Toinen sivuleikkaus ja muistiinpanoja vuoren fyysisistä piirteistä.

Ropeconissa 2026 tuli vedettyä pelejä lähes urakalla: 8. peli Alavia maita Praedorin parissa, uusi omatekoinen Lamentations of the Flame Princess -seikkailu Oktahedri, sekä 3. peli Sacer Monsia. En ehtinyt näitä hirveästi mainostaa ennen conia koska samanaikaisesti juonin omia häitänä, ja samasta syystä muistiinpanojen kokoamisessa kesti koko viikko. Praedorista ehdin jo ensimmäiset ajatukset kirja Instagramiin (@alavilla.mailla) ja Oktahedrista sanon pari sanaa myöhemmin, mutta nyt ajattelin esittää palan Pyhän vuoren historiaa sekä paljastaa, miten urheiden seikkailijoiden tarina jatkui:

Historia Sacris Montis

Esihistoriallinen aika: tähti putoaa taivaalta ja iskeytyy vuoren kylkeen. Taivaat halkaissut tulivana ja sitä seurannut vuosien pituinen talvi ja pimeys jättävät jälkensä kaikkien kuolevaisten mieliin. Ihmisten taruissa tapahtuma tullaan muistamaan sinä hetkenä, jona Fabritius katkaisi Ignatiuksen kaulan ja heitti hänet alas taivaista.

Esihistoriallinen aika: pohjoisen metsävyöhyke ulottuu rikkumattomana itäisiltä vuorilta valtamerelle asti. Metsähaltiat ja keijukansa vartioivat vuorten rinteitä.

n. 200 vuotta ennen keisarillista aikaa (EKA): mäkikääpiöiden klaanit saapuvat vuorelle luoteesta ja alkavat kaivaa kultaa sen juurelta.

150 EKA: kultakaivoksen vauraus sallii mäkikääpiöiden käydä kauppaa etelän ihmisten kanssa. Ihmisiltä ostettu rauta sallii heidän kaivautua aina vain syvemmälle vuoren alle kultasuonta seuraten.

 

130 EKA: vaurastuneet mäkikääpiöt rakentavat ennennäkemättömän suuren salin ja kutsuvat kaikki pohjoisen kääpiöt sitä juhlistamaan. Klaanien johtajat valitsevat vaaleilla joukostaan kuninkaan ja näin kivikääpiöiden kuningaskunta saa syntynsä.

n. 100 EKA: syvällä Manalan mailla alishaltioiden haltiaruhtinaat haaveilevat kostosta kaikille auringon alla asuville. Heidän sotajoukkonsa marssivat ulos kolkoista palatseista ja alkavat kaivaa tietään maan pinnalle.

80 EKA: kääpiöiden syvimmät kaivoskuilut kohtaavat alishaltioiden tunneleiden kanssa. Alishaltiat alkavat ryöstää kivikääpiöitä orjiksi palatseihinsa. Alkaa katkera sota maanalaisten kansojen välillä.

65 EKA: orjuutetut kääpiöt ja alishaltioiden kurjalisto nousevat kapinaan ruhtinaitaan vastaan. Iäisyyden pimeyttä hallinneet alishaltiaruhtinaat syöstään vallasta yksi toisensa jälkeen ja heidän palatsinsa jäävät orjien haltuun. Valta siirtyy vähäisemmille haltioille.

50 EKA: alishaltiat jäävät alakynteen sodassa kääpiöitä vastaan. Haltiat perustavat uuden siirtokunnan asemansa pönkittämiseksi, mutta uusi orjakapina kaataa heidän johtajansa. Vuosikymmenien sota hyytyy asemiinsa.

10 EKA: kivikääpiöiden kuningas kuulee huhuja, että ihmisten joukosta on noussut uusi johtaja, joka saattaisi yhdistää ihmisten kuningaskunnat samoin kuin mäkikääpiöiden klaanit aikanaan yhdistyivät kuninkaansa alle. Hän lähettää lahjoja etelän ihmisille suhteiden solmimiseksi.

Keisarillisen ajan alku: nurkkaan ajetut alishaltiat ovat viimein valmiit rauhaan, kun uusi onnettomuus iskee: hornan pirut murtautuvat heidän siirtokuntaansa alhaalta käsin. Selvinneet haltiat joutuvat anomaan turvapaikkaa kääpiöiden parista.

3. vuosi keisarillista aikaa (KA): kääpiöt luulevat pysäyttäneensä pirut haltiasiirtokunnan raunioihin. Pirut kuitenkin katkaisevat kääpiöiden pääsyn rikkaimpiin kultasuoniin. Kääpiöiden kaivokset alkavat ehtyä.

7 KA: hornan pirut murtautuvat kääpiöiden vuoren rinteille rakentamaan kaupunkiin. Kivikääpiöiden kuningas anoo apua etelän ihmisiltä, mutta keisari käy sotaa kaukana etelässä eikä apu ikinä saavu. Maa järkkyy niin, että se tunnetaan peninkulmien päässä. Metsähaltiat kaikkoavat vuorta ympäröivistä metsistä, peläten pahinta.

11 KA: hornan pirut lyövät kääpiöiden sotajoukot. Kuningas kaatuu taistelussa oman kaupunkinsa porteille puolustaessaan pakenevia. Naiset ja lapset joutuvat pakenemaan takaisin mäille sekä alishaltioiden entisten orjien pariin. Talven ensimmäisenä päivänä maa järisee niin, että se tunnetaan ihmisten mailla asti. Vuoren huippu räjähtää ja maa oksentaa sisuksistaan tulisen virran. Taivaalle kohoava tumma, salamoiva pilvi kauhistuttaa kuolevaisia – jotkut uskoivat maailmanlopun tulleen ja pirujen käyvän sotaa taivaita vastaan pilven sisällä. Metsää palaa peninkulmien säteeltä.

15 KA: usean huonon satovuoden jälkeen ihmiset uskaltautuvat vuoren juurelle, josko hävityksen jättämässä tuhkassa vilja kasvaisi paremmin. He löytävät vuoren eteläpuolelta vanhan temppelin täynnä jumalankuvia.

20 KA: keisarilliset joukot viimein saapuvat vuorelle, mutta ainuttakaan kivikääpiötä ei enää ole ottamassa heitä vastaan. Ihmiset olettavat kääpiöiden menehtyneen vuoren purkautuessa. Temppeliä aletaan laajentaa kirkoksi.

35 KA: valta vaihtuu ihmisten keisarikunnassa. Uusi keisari alkaa haaveilla Pyhän vuoren valloittamisesta ja uuden kaupungin perustamisesta sen juurelle.

39 KA: kirkon maanalaisten osien rakentaminen keskeytyy, kun ihmiset osuvat jättiläismuurahaisten tunneleihin. Alkaa taistelu vihamielisiä hyönteisiä vastaan.

41 KA: ihmiset löytävät muurahaisten pesän ja onnistuvat surmaamaan niiden kuningattaren. Tappiot olivat kuitenkin ankaria ja muurahaiset olivat hävittäneet suuren osan karjasta ja maatiloista. Sotilaat joutuvat vetäytymään etelään. Papit jäävät ylläpitämään kirkkoa.

50 KA: papeille selviää, että tulijättiläinen on tehnyt majansa vuoren kaakkoisrinteen kraatteriin. Jotkut pelkäävät sen olevan itse Ignatius.

53 KA – 55 KA: papit lähettävät avunpyyntöjä etelään, mutta uudella keisarilla on kätensä täynnä paimentolaiskapinan kanssa idässä. Viimeisetkin viljelijät alkavat paeta vuorelta jättiläisen pelossa.

58 KA: pappien muonavarat ehtyvät. He hautaavat viimeiset kuolleet, piilottavat keisarilta saadun artefaktin katakombeihin, virittävät ansat ja sinetöivät aarrekammiot. Viimeinen lähtijä naulaa viestin kirjurinpöytänsä kanteen, josko joku sen vielä löytäisi.

59 KA – 159 KA: kirkko ja hylätyt maatilat ovat luonnon armoilla. Puut kasvavat takaisin ja metsä valtaa alaa.

157 KA: ihmisten keisarikunta on vakiinnuttanut rajansa idässä ja etelässä. Pohjoisen uudisraivaaminen voi jatkua. Uusin keisari haaveilee valtakuntansa ulottamisesta pohjoisille jäätiköille sekä länteen valtameren yli.

1.5.159 KA: seikkailijat saapuvat kirkolle.

Ropecon 2026

8.5.159 Seikkailijat olivat jakautuneet kahteen leiriin vanhan kirkon ympäristöön. Ailbe, Arrok, Ailil, Arvil ja Elior ottivat tavoitteekseen löytää artefaktin, joka kirkkoon väitetysti oli kätketty. He laskeutuvat kellotornin salakäytävän kautta kirkon uumeniin ja Ailbe kutsui itselleen uuden apulaishengen, demonisen helmipöllön manan majoilta. Velho myös tarkasteli Arvil mukaansa poimimaa kääpiötekoista miekkaa, mutta sen salat eivät heille auenneet.

Matkaa jatkaessa seikkailijoilta kesti hetki löytää itsensä omalta kartaltaan. He kiersivät yhden kirkon maanalaisista kerroksista uudelleen ja löysivät kullatun omenan pienestä pyhätöstä. Ailil poimi sen mukaansa mutta sitten, kirousta pelätin, sälytti sen Ailbelle. Ailbe tarkisti omenan ja totesi kultauksen aidoksi, mutta kun mitään ilmiselvästi hirveää ei tapahtunut, hän palautti omenan Aililille. Pyhätön kuvakaiverrukset ja runsaudensarvi toistuvana motiivina kiinnittivät seikkailijoiden huomion – he päättivät pitää kirjaa siitä, millaisia pyhättöjä kirkon uumenissa on.

Luurangot raapivat hauta-arkkujensa kansia, kun seikkailijat tutkivat kirkon käärökokoelmia, mutta mikään ei käynyt heidän kimppuunsa. Arvilia historiankirjat alkoi jo pitkästyttämään ja hän ehdotti jo koko kirjoituskokoelman polttamista. Tuhotyö jäi kuitenkin ajatuksen tasolle. Ailbe teki parhaansa selvittääkseen, oliko kääröjen joukossa maagisia tekstejä, muttei löytänyt ainuttakaan. Yhden käärön hän kuitenkin korjasi mukaansa.

Seikkailijat palasivat kohtia aarrekammiota ja pysähtyivät hetkeksi tutkimaan ansoitettua huonetta, jossa toisen leirin seikkailijat olivat väittäneet kohdanneensa Teurastajan. Aililin loihtimien tanssivien valojen hohteessa he kyllä löysivät taistelun merkit, mutta Teurastajan kuolleen ruhon he totesivat kadonneeksi. Sivukäytävästä he löysivät toisen pyhätön. Muistaen aarrekammion porteilla sijaitsevat kaksi pyhättöä, seikkailijat muodostivat teorian: ehkä aarrekammioon voisi mennä turvassa sen vartijoilta, jos ensin suorittaa uhrin kaikilla pyhätöillä? Seikkailijat kävivät tuumasta toimeen: he sytyttivät kynttilän tulen hengille, nousivat suihkulähteestä vettä veden hengille ja toivat maan tomua maan hengille. Tämän jälkeen he terästäytyivät ja kiilasivat aarrekammion ovet uudelleen auki. Hetken jännittyneen hiljaisuuden jälkeen näkymätön vaanija kävi Arvilin päälle ja käsikähmä aarrekammion porteilla alkoi. Elior esitti hätäisen rukouksen Discordialle ja silloin hän näki neljät kasvot tanssivien valojen luomissa varjoissa. Tehdäkseen vastustajat näkyviksi muillekin hän käski Aililia heittämään öljypullon kohti varjoja. Se ei vielä tehnyt mitään, mutta Ailben loitsima tulinuoli sytytti särkyneestä pullosta levinneen öljyn palamaan. Liekkien leimu paljasti vaanijat ja seikkailijat surmasivat kaikki neljä ennen kuin vetivät kiilana toimineen kivikannen pois paikoiltaan ja sulkivat aarrekammion.

Arrok hoiti Arvilin haavat ja seikkailijat pitivät tuumaustauon. He päättivät levätä ennen kammioon murtautumista. Lepohetken jälkeen he jälleen kiilasivat portin auki ja uskaltautuivat peremmälle. Varjoista jäljelle jääneet vaanijat sihisivät heille – Elior arveli niitä olevan ainakin toiset neljä. Seikkailijat päättivät perääntyä takaisin pyhätöille ja pakottaa vaanijat samaan pullonkaulaan – vaanijat tajusivat heidän aikeensa mutta eivät ehtineet estää. Tulella ja teräksellä seikkailijat surmasivat viimeisetkin näkymättömät vastustajat, tai niin he ainakin toivoivat. Kun mikään tai kukaan ei enää käynyt päälle, he uskalsivat avata kammion sisemmän oven. Arrok piteli väkivoimin kivistä porttia auki, kun muut kävivät aarteeseen käsiksi. Kammiosta löytyi kolme suljettua arkkua, kokonainen haarniska sekä kaulakääty. Ailil käskettiin tiirikoimaan arkut auki. Yhden hän saikin auki, toista ei ja kolmannen tapauksessa piilotettu myrkkypiikki iski häntä käteen. Hetken aikaa seikkailijat pidättivät hengitystä, mutta Ailil selvisi säikähdyksellä – myrkky oli menettänyt tehonsa vuosien aikana. Muut vaativat häntä kuitenkin yrittämään uudestaan toisen arkun kanssa – tähän alishaltian onni loppui ja toinen myrkkyansa laukesi hänen käpälilleen. Ailil aneli Arrokilta apua, mutta örkki totesi, ettei hänellä ollut myrkyn parantamiseen sopivia loitsuja. Haltian käden turvotessa Elior arveli myrkkyä käärmeenmyrkyn kaltaiseksi ja ehdotti paluuta maanpinnalle.

Alkoi raskas paluumatka. Ailbe puki haarniskan ja avatusta arkusta löydetyt hopeakäädyt päälleen kantamisen helpottamiseksi – taakka oli silti lähes musertava kevytrakenteiselle velholle. Arvilin piti kantaa Ailil, Elior ja Arrok raahasivat kaksi avaamatonta arkkua mukanaan. Koska paluu kellotornin kautta olisi ollut mahdoton, etsivät seikkailijat karttansa avulla portaat ja poistuivat lopulta kirkon vanhan ruumishuoneen kautta.

Maanpinnalla heille selvisi, että toista leiriä oli kohdannut onnettomuus: Teurastaja oli palannut kuolleista ja käynyt heidän kimppuunsa. Aquila oli seurauksena pahasti haavoittunut. Lysa aneli Arrokia parantamaan nuoren ihmissoturin haavat. Örkki oli vastahakoinen, mutta muut ryhmän jäsenet eivät halunneet pilata välejä toiseen leiriin. Hoidettuaan Aquilan, ryhmä palasi hoivaamaan Aililia.

Päivän vuodelevon jälkeen haltian kunto alkoi kohentua, mutta arkkujen avaamisesta ei tahtonut tulla mitään. Arvil avasi yhden väkivalloin, mutta Elior pysäytti hänet toisen kohdalla, todeten, että sillä menolla lukon lisäksi rikki menisi kaikki, mikä olisi arkun sisällä. Kääpiö päätti odottaa, kunnes Ailil saisi näppinsä taas kuntoon. Lopulta kumpikin arkku saatiin auki ja seikkailijat laskivat aarteensa: yhdestä löytyi tuhannen kultarahan arvosta kupari-, hopea- ja kultakolikoita, toisesta kuusi merkitsemätöntä kristallipulloa. Ailbe ryhtyi maistamalla selvittämään pullojen sisältöjä. Neljä hän totesi harmittomiksi, mutta viides oli tappavaa myrkkyä. Onneksi kuudennesta löytyi sen vastamyrkky, mutta se kului kokonaan myrkytyksen hoitoon.

Yöllä levätessä kuolleista herännyt teurastaja kävi myös heidän leirinsä kimppuun. Seikkailijat saivat sen kaadettua ilman suurempia vaurioita. Tällä kertaa he päättivät pelata varman päälle ja hakkasivat hirviön ruumiin kappaleiksi, sitten sytyttivät sen tuleen. Ailbe keräsi hirviön tuhkaa talteen loitsuaineiksi.

Aamun tullen seikkailijat kutsuivat toisen leirin neuvonpitoon. Aarre oli kyllä mieluisa muttei lainkaan niin suuri, kuin mitä he kaiken vaivannäön jälkeen olisivat toivoneet. Kirjakääröissä mainittu artefaktikin oli edelleen kateissa. Seikkailijat arvelivat petosta: koko aarrekammio ansoineen oli olemassa vain johtaakseen ryöväreitä harhaan. Itse artefakti olisi kätkettynä johonkin huomaamattomampaan paikkaan. He myös totesivat, että olivat löytäneet veden, tulen ja maan henkien pyhätöt, mutta eivät ilman henkien. Heidän teoriansa pyhätöistä ei siis vielä ollut saanut varmistusta.

Pyhätöistä keskusteltaessa kultainen omena tuli puheeksi. Lysa tunnisti sen samaksi, jonka oli vienyt patsaalta kirkon ensimmäisestä kerroksesta ja jättänyt uhriksi pyhättöön – mutta hän ei muistanut sen olleen kullatun. Edelleen jumalten kirousta tai huonoa onnea peläten, Ailil pyysi Lysaa johtamaa hänet patsaalle ja palautti omenan sen hyppysiin – ilkikurisesti hymyilevä jumalhahmo vaikutti pitävän heitä molempia pilkkanaan.